Muistokirjoitus rakkaalle  15.11-2025

On edelleen lähes mahdotonta ymmärtää, että kirjoitan nämä sanat nyt. Olit vasta 34 vuotta täynnä elämää ja rakkautta.   Että aika, jonka luulin kantavan meitä vielä sairauteni ajan, päättyi jo tässä. Että elämä vei sinut, rakas , aivan liian aikaisin  ilman varoitusta, ilman lupaa, ilman että kumpikaan meistä ehti valmistautua siihen hetkeen, jolloin pitäisi päästää irti.

Kannankin sydämessäni sanoja, joita en ehtinyt sanoa ajoissa.

Anteeksi.

Anteeksi niistä hetkistä, jolloin olin terävä, väsynyt tai peloissani ja annoin sen näkyä väärin. Sinä et ansainnut sitä. Et koskaan. Jos olisin tiennyt, että päivämme olivat laskettuja, olisin kohdellut jokaista hetkeämme kuin haurasta posliinia: varoen, hellästi, kiitollisena, rakastaen.

Mutta sinä,   sinä olit ihminen, joka ei kantanut kaunaa.

Sinä olit lähellä silloin, kun maailma tuntui sortuvan.

Sinä olit tuki, kun itse horjuin.

Sinä olit turva, jota en aina edes osannut pyytää, mutta joka silti ilmestyi viereeni juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsin. Sellaista välittämistä ei kohtaa usein tässä maailmassa. Se oli sinun lahjasi

Muistan yhä, miten viimeisinä aikoina olit valmis auttamaan minua, vaikka itse olit uupunut ja kulunut. Sinä et kääntänyt selkää koskaan. Et väistänyt, vaikka olisit saanut. Siinä oli jotain niin kaunista ja jotain niin sydäntä särkevää yhtä aikaa: tapa, jolla rakastit. Se oli rehellistä, puhdasta, ehdotonta – sellaista, joka muistutti koiran uskollisuutta: rajatonta, pyyteetöntä, vilpitöntä.

Kun ajattelen sinua nyt, näen kaiken sen, mikä teki sinusta oman, korvaamattoman .

Näen uskollisuuden sinun silmissäsi.

Näen välittämisen pienissä teoissa, joihin en silloin kiinnittänyt tarpeeksi huomiota.

Näen lämmön, joka täytti huoneen pelkällä läsnäolollasi kuin valo, joka ei pyydä tulla huomatuksi, mutta joka kuitenkin valaisee kaiken ympärillään.

Nyt kun olet poissa, hiljaisuus tuntuu erilaiselta.

Se ei ole vain hiljaisuutta, se on jälki sinusta.

Tyhjä tuoli, kesken jäänyt lause, tapa, jolla mietin edelleen, mitä olisit sanonut.

Ja se, etten voi enää kysyä, sattuu enemmän kuin pystyn kertomaan.

Mutta kaiken tämän surun sisällä on jotain muutakin.

On kiitollisuus, joka kasvaa päivä päivältä.

Kiitollisuus siitä, että sain tuntea sinut.

Kiitollisuus siitä, että sain jakaa loppuajan kanssasi.

Kiitollisuus siitä, että rakastit minua tavalla, joka oli niin täyttä ja niin rehellistä, ettei sitä voi koskaan unohtaa.

Sinä annoit minulle enemmän kuin kukaan ulkopuolinen ymmärtää.

Sinä olit arjen tuki, henkireikä, nauru, lohtu, syli ja seinä, jota vasten pystyi kaatumaan.

Sinä jätit jäljen minuun sellaisen, joka ei haalistu, vaan kulkee mukanani elämäni loppuun saakka.

Vaikka lähdit liian aikaisin, rakkautesi ei lähtenyt mukanasi.

Se jäi tänne.

Minuun.

Jokaiseen päivään, jokaisen muiston kulmaan, jokaisen ikävän hengenvetoon.

Kiitos sinulle, rakas , kaikesta mitä olit.

Kiitos, että rakastit minut kokonaan.

Kiitos, että olit osa elämääni se osa, jota en koskaan lakkaa kantamasta mukanani.

Nuku rauhassa, rakas.

Sinä poistuit, mutta et koskaan katoa.

Kuljet mukanani jokaisessa askeleessa, jokaisessa valossa ja jokaisessa hiljaisessa hetkessä, jossa tunnen sinut yhä.

Ikävä ei lopu.

Rakkaus ei lopu.

Sinä jäit minuun ikuisesti.

Hakusanat: #RIP, #LiianAikaisinPoistunut, #IkäväEiLopu, #RakkausJää, #MuistoElää, #Hyvästit, #Surutyö, #Kaipaus, #Muistoksi, #NeverForgotten, #OletMielessä, #LähtemätönJälki, #SydämessäAina, #IkuinenMuisto, #RakasYstävä, #NukuRauhaassa, #MuistotKantavat, #IkuinenRakkaus, #LepääRauhassa, #KiitosKaikesta