Hyvää isänpäivää – tarina erilaisesta päivästä, rakkaudesta, vanhemmuudesta

Hyvää isänpäivää kaikille isille.

Tämä päivä on tänä vuonna minulle hyvin erilainen – monestakin syystä. Se herättää monenlaisia tunteita, monelta eri kantilta.

Lahja, joka meni oikeaan osoitteeseen

Lahjoitin tyttärelleni rahaa ja perustin sitä varten erillisen tilin, johon äitillä ei ole tilinkäyttöoikeutta. Syynä on yksinkertainen ja surullinen: hänen äitinsä on enemmän kuin perso rahalle, eikä rahat olisi koskaan päätyneet siihen tarkoitukseen, johon ne kuuluivat – eli tyttärelleni.

Kun hän huomasi ylimääräisen tilin olemassaolon, minusta tuli yhtäkkiä hyvin tärkeä ihminen. Niin tärkeä, että hän tuli kesäkuun alussa sairaalaan minua katsomaan.

Tiesin heti, ettei kyse ollut pelkästä ystävällisyydestä – ja arvasin oikein.

Ei kulunut puoltakaan minuuttia, kun raha nousi puheeksi. Ensin loppuvuoden elatusmaksut, sitten puhe tilinkäyttöoikeudesta tyttären uuteen tiliin.

Aika ennalta arvattava vierailu, eikö?

Lupasin maksaa loppuvuoden elatusmaksut heinäkuun 1. päivänä, kuten oli sovittu. Se ei kuitenkaan kelvannut – piti saada käteistä heti.

Liekö kahvi tai joku muu nupin sekoitusaine ollut tarjouksessa, mutta minä ilmoitin selvästi:

minulla ei sairaalassa ole sellaisia summia käteistä, enkä ilman todistajien läsnäoloa maksa ohi tilin.

Lopulta asia saatiin järjestykseen. Hän sai rahansa todistajien ollessa paikalla.

Tällä samalla vierailulla tapahtui paljon muutakin, jota lastensuojelu nyt selvittää.

Käteinen vaihtoi omistajaa, mutta tilinkäyttöoikeutta hän ei saanut – ei vaikka puolen tunnin ajan painosti ja aiheutti pienen episodin, johon jouduttiin kutsumaan myös sairaalan henkilökunta.

Lopulta ovet paukkuivat, ja hän huusi lähtiessään:

"Et näe ikinä enää tytärtäsi!" 

Tämän jälkeen en ole tytärtäni nähnyt enkä saanut mitään kontaktia.  Sen enempää kuin isovanhemmatkaan. Toivottavasti viranomaiset saavat asian järjestykseen ennen kuolemaani. 

KIITOS MAIJA POROKKA Tampere että pilaat tyttäreni elämän jo heti alkuvaiheessa.  Toivon sydämmestäni että Milla tulee muistamaan tämän kun kasvaa. 

 

Isänpäivä ilman omaa isää

Tänä vuonna en pääse näkemään omaa isääni.

Olen sairaalassa, ja se syö miestä enemmän kuin osaan sanoiksi pukea. Tämä olisi ollut viimeinen mahdollisuus viettää isänpäivää hänen kanssaan – sillä lääkärien (Waltteri Siirala & Sanna Maula) tuomio on jo annettu, täysin valheellisin perustein.

Järjestelmä on rakennettu niin, että lääkäreitä on lähes mahdoton saada vastuuseen, vaikka virheitä tai naamatauluun perustuvia "poistoja" tapahtuisi.

Viime vuonnakaan en päässyt viettämään isänpäivää.

Olin kyllä paikalla, mutta jalat eivät kantaneet neljää rappusta.

Se jäi väliin – ja siitä matkasta sen jälkeen sairaalaan en ole vieläkään palannut.

Kiitollisuus vanhemmilleni

Vaikka en voi olla heidän luonaan, olen syvästi kiitollinen molemmille vanhemmilleni.

He ovat olleet tukena aina – hyvinä ja huonoina aikoina, nuoruuden urheiluvuosista lähtien, harrastuksissa, ja myöhemmin elämässä, kun piti pysyä kaidalla tiellä sen jälkeen, kun olin käynyt läpi Mexicon kovan koulun.

Juuri rakkaus vanhempiini sai minut muuttamaan suuntaa.

Se vanha Monsteri jäi taakse ja haudattiin Rio Granden molemmin puolin – niin McAllenin kuin Reynosan rajamaille.

Ja se tapahtui juuri oikealla hetkellä – ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä.

En ole näistä juuri huudellut.  Tehnyt tyhmiä ja kauheitakin asioita enkä todellakaan ole niistä ylpeä. Mutta tahdon vanhempieni tietävän että ilman heitä se ei olisi onnistunut.  

Loppusanat

Tänään, isänpäivänä, ajattelen kaikkea sitä, mitä isyyteen ja perheeseen oikeasti kuuluu:

rakkautta, vastuuta, välittämistä ja sitä, että joskus on tehtävä vaikeita päätöksiä, jotta lapsella olisi parempi tulevaisuus.

En voisi toivoa parempia vanhempia kuin omani.

Ja vaikka oma tarinani on kivikkoinen, olen ylpeä siitä, että olen pysynyt pystyssä – ja ennen kaikkea siitä, että olen isä, joka välittää.

Hyvää isänpäivää kaikille isille – erityisesti niille, jotka taistelevat hiljaa, mutta sydän täynnä rakkautta.

#isänpäivä, #isä, #rakkaus, #perhe, #vanhemmuus, #kiitollisuus, #isyys, #sairaalaelämä, #elämäntarina, #selviytyminen, #blogi, #tytär, #luottamus, #elatusmaksu, #arjenvoima, #muistot, #elämä, #isänpäivä2025, #voimaa, #rakkaudellaisälle

Marraskuu alkaa ilman kipuja – elämää, sanoja ja satiiria

---

Marraskuu alkaa ilman kipuja – elämää, sanoja ja satiiria

1.11.2025. Lokakuu vaihtui marraskuuhun – ja mikä tärkeintä, ilman kipuja.
Ei lepokipuja, ei liikutuskipuja. Asteikolla 0–10, molemmissa kohdissa nolla.
Sama kivuton linja on jatkunut elokuun alusta asti. Kolme kuukautta täysin kivuttomana.
Hierojan sanoin: “Kivuttomampi kuin terve ihminen.”

Aamu ja päivän alku

Aamu alkoi somettamisella ja biisien parantelulla.
Työn alla oli jälleen kappale “Someron vuodeosasto lakkautusuhan alla”, joka löytyy YouTubesta, Spotifysta, TikTokista, Instagramista ja Dailymotionista.

View this post on Instagram

A post shared by Toni Laine (@monster_rap_2000)

Sen jälkeen vuorossa oli aamupala:
kuuden munan munakas ja 3 desilitraa nesteitä.
Ruokailu on nykyään harjoitusta – nielemistä on opeteltava, koska ruokintaletkua ei laiteta.
Lääkärit seuraavat tilannetta, mutta toisinaan tuntuu siltä, että he vain odottavat, mitä tapahtuu.
Tilannetta voisi oikeudellisesta näkökulmasta kutsua heitteillejätöksi.

Päivän ateriat

Lounaaksi jälleen kuuden munan munakas ja 2 desilitraa nesteitä.
Kahviaikaan 2 dl, päivällisellä sama munakaslinja ja 4 desilitraa nesteitä.
Iltapalaksi vitamiinit ja 3 desilitraa nesteitä ÷ vielä viimeiseksi 4 dl vettä. 
Ruokavalio on yksinkertainen mutta toimii. Energiaa riittää siihen, mikä on tärkeää.

Päivä tietokoneen äärellä

Suurin osa päivästä – noin 95 prosenttia hereillä oloajasta – kuluu koneen äärellä.
Internet on minun maailmani. Siellä on yhteys, tekeminen ja vapaus.
Samaan aikaan sisäinen kriitikko on alkanut taas heräillä.
Ehkä se on hyvä merkki: elossa ollaan.

Muistoja politiikan ajoilta

Joskus vuosia sitten minulla oli kunnianhimoinen ajatus: lähden politiikkaan.
Ajattelin, että maailma kaipaa järkeä, oikeudenmukaisuutta ja ryhtiä päätöksentekoon.
No, maailma oli eri mieltä.

Politiikassa huomasin nopeasti, että tärkeintä ei ollut mikä on oikein, vaan kuka puhuu ja kenellä on kahvipöydässä paras paikka.
Olin liian kiinnostunut kysymään miksi, ja liian hidas nyökkäilemään kyllä.
Siinä maailmassa sellainen ei ole toivottua.
Lopulta minusta tuli ongelma – ja he ratkaisivat ongelman poistamalla sen.

Erityisesti mieleen jäi yksi vanha konkari, entinen poliisimies.
Hän tiesi aina kaiken paremmin ja muistutti siitä säännöllisesti.
Kun aloin kyseenalaistaa hänen toimiaan, huumori loppui.
Politiikassa saa vitsailla vain, jos vitsi on budjetissa ja oikeassa suussa.
Ja niin urani katkesi ennen kuin se ehti edes alkaa.

Oli kuin olisin avannut oven juhliin, saanut kahvikupin käteen – ja heti perään oven naamaan.

Satiirin kautta takaisin ääneen

Vuodet ovat vierineet. Puolue unohtunut, haavat parantuneet.
Mutta yhteiskuntakriitikko sisälläni ei kuollut. Se vain odotti oikeaa hetkeä.
Nyt, elämän loppumetreillä ja sairauteni kanssa, se on noussut uudelleen esiin.

En tarvitse enää puoluetta, sääntöjä enkä ohjeita.
Minulla on rytmi, sanat ja nauru.
Satiiri on nyt minun puolueeni – ja mikrofoni sen päätösvaltainen elin.

Kun ääntä ei annettu, puhun nyt riimeissä.
Kun totuutta ei saanut lausua suoraan, sanon sen kiertäen – parodian kautta.
Se on ihmeellistä: ihmiset kuuntelevat totuutta paremmin, kun se on puettu huumoriin.
Kukaan ei tukehdu hernekeittoon, vaikka lusikka osuu pohjaan.

Olen entinen poliittinen haaveilija, nykyinen yhteiskuntakriittinen, ALS:ia sairastava räppipappa.
Puolikas mies kehossa, mutta kokonainen mielessä.
En kanna kaunaa, vain kynää.
En huuda megafoniin – hymähdän näppäimistölle.
Ja kun nauru raikaa, tiedän, että viesti meni perille.